Kasvua ja työpaikkoja luovuudella ja innovatiivisuudella
Vilkaisu länsinaapurimme kertoo, että luovat alat ovat suuri mahdollisuus. Tekijänoikeussalat ovat Suomessa EU:n kärkiluokan työllistäjä ja BKT-tuottaja.
Suomessa on suuri tarve työpaikoille. Katse on syytää kääntää tässä suhteessa entistä enemmän niin sanottuihin luoviin aloihin. Sieltähän nykyiset menestystarinat syntyvät, perinteisen savupiipputeollisuuden sijaan.
4,8 % BKT:stä
Luovan alat ovat kasvavia toimialoja. Kulttuuri- ja viihdealan työpaikkamäärä on kasvanut Tilastokeskuksen mukaan 20,1 % vuodesta 2007.
EU:n tilastojen mukaan tekijänoikeusalat työllistävät 4,3 % Suomen työvoimasta (toiseksi eniten EU:ssa) ja tuovat 4,8 % BKT:stamme (EU:n kolmanneksi suurin).
Luovaa alaa - erityisesti pelialaa - hehkutetaan paljon poliitikkojen juhlapuheissa. Niiden edistämiseen ei kuitenkaan panosteta likimainkaan yhtä paljon kuin elinkeinoelämämme perinteisiin kivijalkoihin.
Kilpailijamaita jäljessä edistämisen suhteen
Suomi on selvästi kilpailijamaitamme heikompi näiden elinkeinojen edistämistoiminnassa. Sen lisäksi ne jäävät lapsipuolen asemaan verrattuna perinteisiin aloihin.
Esimerkiksi TEKESiltä on aivan viime vuosiin asti ollut käytännössä mahdotonta saada tukea kulttuurin, taiteen tai viihdesektorin yritystoimintaan.
Tämä on valitettavaa, koska TEKES jakaa noin 500 miljoonaa euroa vuodessa tutkimuslaitoksille ja yrityksille. Tämän lisäksi tehdään muutakin, se on valtion normaalia elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaa. Koska ajat muuttuvat, silloin tällöin on syytä kysyä, meneekö tämä raha sataprosenttisesti oikeisiin osoitteisiin vai voisiko sen käyttää tehokkaamminkin.
Tarvitaan toimiva sisältömarkkina
Toimivat sisältömarkkinat edellyttävät kysynnän ja tarjonnan lisäksi vahvaa omistusoikeutta henkiseen omaisuuteen. Tekijänoikeuden tulee suojata tekijöiden, taiteilijoiden ja luovan alan yritysten oikeudet suhteessa teosten käyttäjäyhtiöihin nähden. Tekijänoikeuden pitää samalla seurata aikaansa ja teknistä kehitystä.
Luovan työn tekijöillä ja yrittäjille LYHTY on kattava ohjelma kotimaisen luovan alan kehittämiseksi. Se sisältää niin elinkeinoelämän edistämiseen, verotukseen, taiteilijoiden eläke- ja sosiaaliturvaan sekä kannustavaan tekijänoikeusjärjestelmään liittyviä esityksiä.
Luovan alan mahdollisuuksiin pitää tarttua
Suomessa on hyvä koulutus, osaamista ja luovuutta. Pelialan menestystarinat todistavat, että mahdollisuudet ovat olemassa. Niihin pitää vain uskaltaa tarttua.
Luova ala voi toimia Suomen kasvun moottorina, jos sille annetaan järkevät toimintaedellytykset ja yhtäläiset mahdollisuudet kuin kilpailijamaissamme.