yhdessä tekemällä saa enemmän aikaan kuin erikseen riitelemällä.
Tervetuloa kotisivulleni,
Käsittelen tällä sivulla sekä Vantaaseen että kulttuuriin ja sivistykseen liittyviä asioita.
Kulttuuri ja sivistys ovat Suomelle tärkeitä. Niillä on suuri vaikutus maamme ilmapiirille ja henkiselle hyvinvoinnille. Lisäksi luovat alat ovat kasvava työllistäjä. Ne tuottavat jo noin 3,5 % BKT:sta ja 3,5 % työpaikoista.
Mitä enemmän katselen kärkeviä somekiistoja ja fakenews-juttuja, sitä tärkeämpänä pidän sitä, että kulttuurin, opetuksen ja aitojen tiedotusvälineiden toimintaedellytyksistä huolehditaan.
Teen työkseni kulttuurin edistämistä. Toimin kulttuurin rahoituksen puolella, tekijänoikeusjärjestö Gramexissa. Lisäksi toimin Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY yhteistyöelimen edunvalvontajohtajana. Olen aiemmin toiminut muun muassa Suomen Elokuvasäätiön puheenjohtajana.
Yhteiskunnallisesti aktiivisena ihmisenä olen Vantaan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja. Viime valtuustokaudella olin muun muassa kaupunginhallituksessa sekä toimi kaupunkimme Vantaan pitkän tähtäimen kehittämistä linjaavan yleiskaavatoimikunnan puheenjohtajana sekä Vantaan Kokoomuksen ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana.
Voit lukea Vantaaseen liittyviä näkemyksiäni (mm. ratikasta, Vapaalan, Hämeenkylän ja Variston kaltaisten pientaloalueiden suojelemisesta, Myyrmäen tyyppisten keskustojen kehittämisestä, Pähkinärinteen kaltaisten vanhojen asuinalueiden kehittämisestä jne) vuoden 2021 kuntavaalilehdestäni.
Olen turhan passiivinen some-eläin ja blogin kirjoittaja, mutta toivon mukaan löydät näiltä sivuilta jotain mielenkiintoista. Yhteyttä voit ottaa aina. Kännykkäni on 0400 503554.
Terveisin,
Lauri Kaira

vaalilehti__2021_kaira_final_kevyt.pdf | |
File Size: | 673 kb |
File Type: |
paljon on oltava hyvin,
että kaikki olisi hyvin.
Jotta suomalaisilla menee hyvin, monien asioiden pitää olla kunnossa. Jotta kaiken ikäisistä pystytään pitämään huolta, tarvitaan vahva valtiontalous. Se onnistuu, jos verot ovat kohtuulliset ja työnteko ja yrittäminen kannattavaa. Hyvinvointi ei synny vaalilupauksilla vaan tekemällä.
arvokas vanhuus Hoivapalvelujen valvontaa on parannettava ja puutteista vahvat seuraamukset. Tarvitaan senioriasiamies kasvavan ikäluokan turvaksi. Ikäihmisten ja omaisten pitää voida luottaa siihen, että näin tärkeä asia on kunnossa.
järkeä maahanmuuttoONIkääntyvä Suomi tarvitsee hallittua työperäistä maahanmuuttoa. Sensijaan hallitsematon maahanmuutto lietsoo Euroopassa ääriliikkeiden kasvua. Turvapaikan tarve tulee arvioida EU:n ulkorajalla. Panostetaan kotouttamiseen ja etenkin lasten kielitaitoon.
maan puolustaminenHuolehditaan puolustuskyvystä: kunnon resurssit, varusmieskoulutus ja kertausharjoituksia. Ylläpidetään maan-puolustustahtoa.
|
kulttuuri ja sivistysKansalliseen kulttuuriin pitää panostaa. Luovat alat ovat kasvava työllistäjä. Kouluista huolehdittava. Opettajan työ on arvokasta, sillä Suomen tulevaisuus tehdään luokkahuoneissa.
PERHEIDEN PUOLESTASuomen pitää olla paras maa lapsille ja perheille. Vahvistetaan varhaiskasvatusta ja torjutaan lasten ja nuorten syrjäytymistä.
suomi liikkeelleAuto on monelle välttämätön. Julkista liikennettä ei tule lisätä autoilijaa kiusaamalla, vaan julkista liikennettä kehittämällä.
kunnollinen eläketurvaPitkän työuran jälkeen on oikeus kunnolliseen eläkkeeseen. Eläkkeen ostovoima on turvattava ja ns raippaverosta luovuttava.
|
vahva talous turvaaTarvitaan vahva valtiontalous, jotta kaiken ikäisistä pystytään pitämään huolta. Hyvinvointi tehdään työllä ja yrittämisellä. Verot eivät saa olla kohtuuttomia, jotta työnteko ja yrittäminen kannattaa.
ilmaston haasteetIlmastonmuutosta pitää hillitä kansainvälisesti ja Suomessa mm. kaupunkisuunnittelulla. Ydinvoima on usein ilmaston kannalta järkevä ratkaisu.
TerveydenhoitoKaikilla on oikeus hyvään hoitoon ja sosiaaliturvaan. Lääkäriin pitää päästä nopeasti, kun tarvitsee. Pitää valvoa, että kaikki hoito- ja hoiva- ja kotipalvelut ovat laadukkaita.
|