vantaan 50V juhlapäätösten esittelypuheenvuoro
kaupunginvaltuuustossa
9.12.2024
Lauri Kaira
Vantaan 50-vuotisjuhlavuoden
päätöstoimikunnan puheenjohtaja
Hyvät valtuutetut,
Koska Vantaa täyttää tänä vuonna 50 vuotta, päätimme tehdä viisi juhlavuosipäätöstä – yksi jokaista vuosikymmentä kohden. Kiitos toimikunnan jäsenille rohkeasta ideoinnista ja iloisesta yhdessä tekemisestä!
Nämä viisi päätöstä juhlistavat Vantaan historiaa ja suuntaavat kehitystämme tulevaisuuteen. Nämä päätökset ovat osa perintöä, jonka haluamme jättää asukkaillemme juhlavuoden teeman ”kotona vantaalla” hengessä.
Ensimmäinen päätöksemme oli perustaa Vantaan kaupunginmuseoon pysyvän historianäyttelyn. Historia muistuttaa meitä saavutuksistamme ja luo pohjaa tulevaisuuden mahdollisuuksille.
Toinen päätöksemme oli perustaa kaupunkikeskustoihin ikäystävälliset puistot. Esteettömät ja viihtyisät puistot luovat tilaa yhteisöllisyydelle ja parantavat liikkumismahdollisuuksia erityisesti ikäihmisille.
Kolmantena päätimme turvata luonnon monimuotoisuutta perustamalla 50 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita Linnanmetsään ja Vaskivuoreen. Näin edistämme sitä, että myös tulevat sukupolvet voivat nauttia Vantaan kauniista luonnosta.
Neljäs päätöksemme liittyi yksinäisyyden vähentämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Kaupunki lähtee kehittämään asukkaille yhteisiä kohtaamispaikkoja ympäri Vantaata yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa.
Tänään meillä on ilo esitellä viides ja merkittävin juhlapäätöksemme: Lasten ja nuorten juhlarahaston perustaminen.
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Juhlarahaston avulla tuemme lasten ja nuorten osallistumista harrastuksiin. Rahaston tarkoituksena on varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua maksullisiiin harrastuksiin ja ohjattuun vapaa-ajan toimintaan, kuten urheiluun, musiikkiin tai kuvataiteeseen, riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta.
Tämä päätös on enemmän kuin tuki yksittäiselle perheelle. Se on panostus Vantaan tulevaisuuteen. Se avaa ovia lasten osallisuudelle ja luo pohjaa kasvulle ja hyvinvoinnille. Lasten ja nuorten juhlarahasto on konkreettinen teko eriarvoisuuden vähentämiseksi ja tasavertaisten mahdollisuuksien luomiseksi vantaalaisille lapsille ja nuorille.
Nämä viisi juhlapäätöstä kuvastavat juhlavuotemme teemaa "Kotona Vantaalla". Ne kertovat, että olemme kaupunki, joka ajattelee asukkaitaan, ympäristöään, lapsiaan ja tulevaisuuttaan.
Jatketaan tätä työtä myös ensi vuonna ja tehdään yhdessä Vantaasta kaupunki, jossa jokainen voi tuntea olevansa kotonaan – kotona Vantaalla - nyt ja tulevaisuudessa.
Kiitos!